Lento Ateenaan
Ateena
Kreikan pääkaupunki Ateena, on saanut nimensä Pallas Athenen - kreikkalaisen viisauden jumalattaren mukaan. Ateena sijaitsee manner-Kreikassa Attikan niemimaan eteläreunalla ja kaupunkia ympäröivät Illissos- ja Kifissos-jokien lisäksi kolme vuorta: Pentelikon, Parnes ja Aigaleos. Kekrops oli Ateenan ensimmäinen kuningas ja sen kulttuurin perustaja -jo vuonna 1581 ennen Kristusta - jonka vuoksi Ateena on yksi Euroopan vanhimmista kaupungeista. Vuonna 1985 Ateenasta tuli Euroopan ensimmäinen kulttuuripääkaupunki.

